Kari S. Tikka الحلقة ١
Toukokuussa 2006 poliisi löysi miehen raa'asti surmattuna. Rikostutkinta sai lisäväriä siitä, että uhri oli tunnettu professori Kari S. Tikka.
Arman ja Suomen rikosmysteerit·Nelonen
كل الحلقات
٤ مواسم · ٤٠ حلقةً
Toukokuussa 2006 poliisi löysi miehen raa'asti surmattuna. Rikostutkinta sai lisäväriä siitä, että uhri oli tunnettu professori Kari S. Tikka.
Heinäkuussa 2018 laihialainen taksikuski löysi vaimonsa kuolleena kodistaan. Vaikka vainajassa ei ollut havaittavissa merkkejä väkivallasta, tapaukseen liittyi kummallisia piirteitä.
Elokuussa 2005 parikymppinen ilomantsilainen mies jäi palaamatta baarireissultaan. Kesti lopulta 12 vuotta ennen kuin alkoi valjeta, mitä hänelle oli tapahtunut.
Hyvin toimeen tullut liikemies vietti juhannusta 2015 mökillään vaimonsa kanssa. Yhtäkkiä miehen vointi huononi dramaattisesti ja hän kuoli myöhemmin sairaalassa. Hänen kerrottiin juoneen korvikealkoholia, mutta miksi? Se ei ollut miehen tapaista.
Lokakuussa 2018 kuusikymppinen mies palasi Yhdysvalloista, jossa hän oli ollut kiinniotettuna. Saavuttuaan kotimaahansa Suomeen hän katosi jäljettömiin.
Helmikuussa 2013 oululaisen kerrostalon porraskäytävästä löytyi miehen ruumis. Kuka oli surmannut 34-vuotiaan kamppailulajien harrastajan?
Kesäkuussa 2017 eläkeläismies löydettiin kotoaan surmattuna. Raaka tekotapa viittasi siihen, että kyseessä ei ollut ihan tavallinen juhannustappo.
Joulun pyhinä 2018 Pirkanmaalla katosi parikymppinen mies. Oliko syrjäytynyt nuorimies ajautunut vaaralliseen seuraan?
Marraskuussa 2015 perheenäiti löytyi surmattuna ulkoa. Järjetön henkirikos oli sitä tutkineille poliiseillekin kaikessa raakuudessaan kova paikka.
Heinäkuussa 2014 kotkalainen muusikko ilmoitettiin kadonneeksi. Varsin pian poliisille tuli tieto, että tapaus linkittyi paikalliseen alamaailmaan.
١٠ حلقات في الموسم ٤
بعض التفاصيل مصدرها TheTVDB.
مشاركة
Arman ja Suomen rikosmysteerit
· · Nelonen
في هذه الحلقة
تقييمك
مجتمع Wubly
أين توقفت
Wubly متاح بالدعوة فقط خلال النسخة التجريبية. انضم إلى قائمة الانتظار وسنرسل إليك دعوة عبر البريد الإلكتروني.
لديك دعوة؟ إنشاء حساب
أنت غير متصل
الصفحات التي زرتها مؤخرًا لا تزال تعمل. تُحفظ تغييراتك على جهازك وستتم مزامنتها عند عودة الاتصال.
عاد الاتصال · جارٍ المزامنة